Blogi

Olen huomannut, että tarinateatterissa on taikaa. Se tuo erilaisia ihmisiä yhteen. Se sykähdyttää ja ilostuttaa, hätkähdyttää ja hämmentää, hauskuuttaa ja herkistää. Tarinateatteria tehdessä ja sitä katsoessa tunteet ovat hyvin eläviä, ilo on riemuisaa, nolous on käsinkosketeltavaa, rakkaus roihuaa ja suru viiltää syvältä.

Oleminen ja eläminen on tällä hetkellä vähän - tai paljon - nihkeää. Herkästi tulee jäätyä uutisten, somen tai pelien vangiksi sinisen valon ääreen. Olo on kuin seisovassa vedessä. Uskon kuitenkin, että jonkin verran voimme itse vaikuttaa siihen, millaiseksi tämä aika itse kullekin muodostuu.

Sain mahdollisuuden pitää Vedic Art-kurssia Kittilässä Revontuliopiston kurssina. Olen ollut siitä asti ihan fiiliksissä siitä, miten vahvoja niin ilmaisussaan kuin taiteellisesti pohjoisen ihmiset ovat!

Ajattelin kirjoittaa blogikirjoituksen tajunnanvirtaa. No niinhän olen enemmän tai vähemmän aina tehnyt. Että sikäli siinä ei ole mitään uutta.

Jos minulle olisi joku sanonut kymmenen vuotta sitten, että rupean maalaamaan, kiinnostun menemään jopa akvarellikurssille, valitsen töitäni näyttelyitä varten ja että tulen pitämään maalauskursseja, olisin varmaan nauranut makeat naurut.

Käytin Kalevala Cal-torkkupeittoani lumikylvyssä tänään. Se sai makoilla lumen peittämänä muutaman tunnin pihalla raikastumassa. Hain sen illalla sisälle ja levittelin ja tasoittelin sen lattialle kuivumaan kuositellen sen samalla oikeisiin mittoihinsa.

Eräs ystäväni, jonka tapasin pitkästä aikaa, kysyi, maalaanko joka päivä, vai minkä verran. Siitä sainkin tänään kimmokkeen miettiä omaa suhtautumistani maalaamiseen ja Vedic Artiin.

On kirpeä syksyinen aamu, joskin lämpötila on selvästi plussan puolella. Myöhäissyksyn metsä on raikas. Sen värit ovat jotenkin tavattoman kirkkaat, vaikka puut ovatkin jo riisuneet ruskan yltään ja valmistautuvat ottamaan lumen taakan oksilleen.
Puiden juuret polveilevat hiekkaisella metsäpolulla välillä näkyvissä ja välillä piilossa...

Maja on olohuoneen lattialla. Istumme lasten kanssa siellä taskulamppujen valossa - kyllä molemmilla on omat lamput - ja luemme kirjaa. Pupu ja Poro ja Halinalle kuuntelevat myös tarkasti tarinaa. Delfiini uiskentelee majan lattialla. Niila lähtee hakemaan nenäliinaa, kun Seelan nenä vuotaa. Sillä välin Seela kiikkuu syliini istumaan. Nenä...

Minulle maalaaminen on hiljaisuudesta ja pisteestä alkava matka itseeni ja sitä kautta näkyväksi tulemista ja vuoropuhelua itseni kanssa. Vedic Art antaa minun olla oma itseni, katsoa itseäni ja näyttäytyä muille, minuna. Joskus se on iloa, hempeyttä, joskus vihaa tai aristavia asioita, joskus häpeäkin sukeutuu siveltimestä näkyvilleni. Useimmiten...