Oma polkuni

Aila Meriluodon Jälkeenpäin-runo on kulkenut mukanani koko aikuisen elämäni ajan. Olen palannut siihen usein elämänpolullani ja se on ollut hyvin tärkeä minulle. Vaikka runo onkin kaihoisa, olen aina kokenut sen kuitenkin lohdullisena, herkkänä ja sopivana tilanteisiin, joissa päästää jostain irti ja aloittaa uuden polun.

Oma polkuni ei ole ollut läheskään niin suoraviivainen kuin viereisen kuvan polku Kiilopäällä, Lapissa, vaan välillä hyvinkin mutkitteleva ja tiukkojakin nousuja on tullut vastaan.

Kuten kaikilla meillä, jotka saamme elää tavallisen elämän, elämääni on mahtunut monenlaisia tapahtumia. On ollut iloisia ja onnellisia aikoja, surullisempia vaiheita ja sairauksiakin on pitänyt opetella kohtaamaan ja läpikäymään. On pitänyt opetella luopumaan rakkaista ja tärkeistä ihmisistä, joko kuoleman kohdatessa tai ystävyyden tai läheisyyden kaikotessa ja polkujen erkaantuessa toisistaan. Hylätyksi tulemisen tunnekin on tullut tutuksi. Ja sitten on taas saanut kohdata uusia ihania ihmisiä ja rakentaa uusia ystävyyssuhteita, uusia polkuja. Siis koko elämän kirjo. 

Elämässäni on tullut vastaan sellaisia polkuja, joissa olen saanut aina jollakin tavalla toteuttaa luovuuttani ja samalla harjoitella minulle merkityksellisiä asioita. Ja kun aika oli sopiva, löysin Vedic Artin luovuuden ja juuri minulle sopivan opettajan. Siitä alkoi vedicart-polkuni.

Jo ennen kuin tutustuin ja pääsin toteuttamaan itseäni ja luovuuttani maalaamalla, olin opiskellut silloisen työni ohessa tarinateatteriohjaajaksi. Tarinateatteri Katiska oli kotini tarinateatterin maailmassa vuosien ajan. Toimin sekä näyttelijänä että ohjaajana niin säännöllisissä harjoituksissamme kuin esityksissämmekin. Esiinnyimme säännöllisesti kouluilla, seurakuntien ja yritysten tilaisuuksissa, syntymäpäiväjuhlissa ja muissa yksityistilaisuuksissa.