Maalaamisen idea minulle

Minulle maalaaminen on hiljaisuudesta ja pisteestä alkava matka itseeni ja sitä kautta näkyväksi tulemista ja vuoropuhelua itseni kanssa. Vedic Art antaa minun olla oma itseni, katsoa itseäni ja näyttäytyä muille, minuna. Joskus se on iloa, hempeyttä, joskus vihaa tai aristavia asioita, joskus häpeäkin sukeutuu siveltimestä näkyvilleni. Useimmiten maalatessani kuitenkin lepään ja ajankulu katoaa. Vain olen ja sieluni soi.

Sivellin juoksee kankaalla ja hivelee sieluani, avaa sisintäni. Sielustani tulee näkyviin sopukoita, joiden olemassaolosta minulla ei ollut edes aavistusta. Välttämättä en edes tunnista kaikkea tuottamaani heti, mutta prosessin kuluessa alan tajuta itseäni yhä enemmän.

Välillä kun aloitan pisteestä, teen viivaa ja kuin arastellen, tunnustellen alan nostaa kankaalle värejä, siinä alkaa pikkuhiljaa näkyä rytmiä ja muotoja. Huomaan sieluuni asettuvan rauhan. Vain se hetki, sivellin, värit ja kangas. Ja minä. Ympäristö katoaa.

Veitsi viuhuu kankaalla vimmaisen määrätietoisesti. Tekeminen melkein sattuu käteen, niin vauhdilla maalaus etenee. Tahti vaan kiihtyy. Värit suorastaan lentävät kankaalle, kerrostuvat, luovat pintoja ja struktuuria. Jatkan aikani. Menen välillä kahville ja kun katson työtä palattuani, huomaan mitä olen luonut. Jatkan.

Toisinaan täytyy rapata, tehdä raskaalla kädellä, kerros toisensa jälkeen. Välillä taas huomaa maalaavansa sivellin tai pensseli molemmissa käsissä. Joskus sitä levittelee värejä kankaalle hanskat kädessä ja ihmettelee, mitä tässä tapahtuu. Sitten sen vain näkee.